Defusing eli välitön purkaminen tarkoittaa erityisen rankan työtilanteen psyykkisen kuormituksen purkamista saman työvuoron kuluessa koulutetun ohjaajan tuella. Defusing-koulutuksen käyneet voivat toimia defusing-istuntojen ohjaajina sekä arvioida mahdollisen jatkoavun tarpeen.
Miksi?
Monen alan ammattilaiset sekä organisaatioiden perustason työryhmät, tiimit ja työparit joutuvat työnsä vuoksi toistuvasti inhimillisen elämän rankkoihin ääritilanteisiin. Ne voivat liittyä vakaviin onnettomuuksiin, loukkaantumisiin, väkivaltaan, vakaviin sairastumisiin tai perheen kriiseihin. Traumaperäinen stressihäiriö on psyykkinen häiriö, joka voi kehittyä traumaattisten kokemusten seurauksena. Kansainvälisten tutkimusten mukaan esimerkiksi palo- ja pelastustoimen ammattilaisista 7–37 % kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä, kun vastaava luku tavallisten kansalaisten keskuudessa on 2–4 %.
Rankoista kokemuksista selviytymiseen liitetään nykyään häiritsevän tapahtuman sekä siihen liittyvien ajatusten ja tunteiden neutraloiminen: koettu tapaus kohdataan ja käydään läpi turvallisissa olosuhteissa samassa tapahtumassa mukana olleiden kollegoiden kanssa.
Miten?
Defusing on menettelytapa, jolla ammattilaiset käyvät tuoreeltaan läpi poikkeuksellisen rankan työkokemuksen, jotta kokemus ei jäisi psyykkisenä kuormana altistamaan traumaperäiselle stressihäiriölle. Vahingollinen vaikutus ei välttämättä synny yhdestä rankasta kokemuksesta, vaan työuran varrella toistuvista, kasaantuvista vaikutuksista. Tässä mielessä on kyse työkyvyn ylläpidosta.
Kenelle?
Ammattialoja, joiden piirissä tällainen altistuminen on tavallista, ovat palo- ja pelastustoimi, poliisi ja vartiointityö sekä akuutti sosiaali- ja terveysalan työ. Oma erityisalansa on työterveyshuolto, jonka edustajat voivat auttaa asiakasorganisaatioidensa jäseniä rankkojen työtilanteiden jälkeen. Ajatuksena on, että defusing-ohjaajat tulevat oman organisaation sisältä, jolloin he tuntevat olosuhteet, joissa rankat tilanteet tapahtuvat.
Koulutuspaikka ja kustannukset
Koulutus järjestetään Vesalan leiri- ja toimintakeskuksessa (Neulakankaantie 61, Jyväskylä). Vesalassa on yöpymismahdollisuus ruokailuineen.
Koulutuksen hinta on 420 € + alv, ja se sisältää opetuksen ja opetusmateriaalin. Mikäli samasta työyksiköstä osallistuu useampi koulutettava, ensimmäinen maksaa täyden hinnan ja seuraavat saavat 15 %:n alennuksen. Majoituksesta ja ruokailusta Vesalassa vastaa ja laskuttaa Vesala erikseen.
Koulutuksen ohjelma 4.–6.11.2026
Keskiviikko 4.11.2026
- 10.00–12.00 Tulokahvi, järjestäytyminen, kurssin tavoitteet ja työskentelymenetelmät. Työelämän traumaattiset tapahtumat ja henkinen kuormitus sekä näiden vaikutukset työkykyyn ja jaksamiseen.
- 13.00–14.30 Ohjaajan oma persoona työvälineenä defusing-työskentelyssä (pienryhmissä).
- 15.00–17.00 Defusing psykologisena ensiapuna psyykkisesti kuormittavan työtapahtuman jälkeen. Päivän arviointi.
Torstai 5.11.2026
- 08.30–10.00 Oma persoona työvälineenä defusing-istunnossa (pienryhmissä).
- 10.00–12.00 Ensimmäinen harjoitusistunto valmisteluineen ja palautekeskusteluineen.
- 13.00–14.30 Toinen harjoitusistunto valmisteluineen ja palautekeskusteluineen.
- 15.00–16.00 Mitä tarvitaan, jotta defusing-menettely voisi juurtua osaksi oman työpaikan kulttuuria. Päivän arviointi.
Perjantai 6.11.2026
- 08.30–11.00 Kolmas harjoitusistunto valmisteluineen ja palautekeskusteluineen.
- 11.45–15.00 Käytännön kehittämistarpeet omassa organisaatiossa defusing-menettelyn käyttöönottamiseksi (pienryhmä). Yhteinen keskustelu kokemuksista ja menettelyn soveltamisesta omaan organisaatioon.
- 15.00–15.30 Päivien arviointi ja päätöskahvi.

